Takaisin postauksiin

Kirjavinkkejä lapsiperheelle – jo 15 minuuttia ääneen lukemista riittää

  • Maria Kuutti lastenkirjailija, äidinkielenopettaja ja kirjastonhoitaja

Kodin rooli on lasten lukutaidon kehityksessä todella merkittävä: vanhempien asenne lukemiseen periytyy helposti lapselle. Kodissa, jossa on paljon (vaikka kirjastosta lainattuja) kirjoja, kasvaa lukemiseen myönteisesti suhtautuvia lapsia.

Lapselle ääneen lukeminen on todettu ainoaksi tehokkaaksi keinoksi kasvattaa lukijoita ja vaikuttaa lukutottumuksiin myös tulevaisuudessa. Lukutaidon merkitys on kiistaton: hyvä lukutaito ehkäisee syrjäytymistä, lisää empatia- ja päättelykykyä, parantaa unen laatua, vähentää stressiä…

Mutta miten saada mahdutettua lukuhetki jo muutenkin kiireiseen arkeen? Hyvä uutinen on, että jo vartti ääneen lukemista riittää. Lapselle ääneen lukemista ei voi aloittaa liian aikaisin eikä jatkaa liian myöhään: on tärkeää, että jo lukemaan oppineille lapsillekin luetaan, koska aikuinen pystyy lukemaan sellaisenkin kirjan, jota lapsi ei vielä itse jaksaisi lukea. Samalla aikuinen ja lapsi voivat vaihtaa ajatuksia lukemastaan – moni hyvä keskustelu on alkanut meillä kirjan äärellä. Rakastan itse ääneen lukemista, mutta joskus, kun olen todella väsynyt, luen omille lapsilleni jotain todella lyhyttä, yleensä lastenrunon.

Kannattaa paitsi lukea lapselle myös kuunnella, kun lapsi lukee. Valitse sellaisia kirjoja, joista itsekin pidät, niin lukuhetki on kaikille mieluinen.

Viime vuosina meidän kotona suuren suosion ovat saaneet muun muassa seuraavat kirjat. Osan niistä olen lukenut omille lapsilleni, osassa olen ollut kuulijana.

Mukavia lukuhetkiä!

Maria Kuutti

äiti, lastenkirjailija, äidinkielenopettaja ja kirjastonhoitaja

Lastenkirjailijan kirjavinkit lapsille

Kuvakirjoja

Poppy Bishop: Karhun kirjasto

Patricia Cleveland-Peck & David Tazzyman: Älä päästä norsua kaivinkoneen rattiin

(”Tässä hauskointa oli kenguru, joka oli vessassa. Suosittelen kirjaa kaikille vanhemmille”, arvioi 6-vuotias nähtyään, miten nauroin hassulle kuvitukselle ja osuville teksteille.)

Helen Docherty & Thomas Docherty: Ritari, joka ei halunnut taistella

Debi Gliori: Kulta pieni

Kaisa Happonen & Anne Vasko: Mur, eli karhu ja Mur ja mustikka

Maikki Harjanne: Vanttu– ja Minttu-sarjat

Elina Hirvonen & Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpään talvitaika

Hannu Hirvonen & Virpi Penna: Päivä pulkassa

Anneli Kanto & Noora Katto: Viisi villiä Virtasta -sarja

Riina Katajavuori & Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin

Katri Kirkkopelto: Piki

Astrid Lindgren & Ilon Wikland: Marikki, katso, lunta sataa!

Kristiina Louhi: Tomppa-sarja

Tiina Nopola & Mervi Lindman: Siiri-sarja

Pipsa Pentti: Lyyli ja hurja paperi-hukka

Steve Smallman & Caroline Pedler: Pupu, karhu ja iso karvahirvitys

(Luimme kuvan teoksen iltasatuna ja pidimme kovasti. ”Tässä kirjassa kivaa oli nimet: Iso Iikka ja Pikku Iikka. Suosittelen tätä kaikille tuntemattomille henkilöille”, pohti 6-vuotias.)

Mila Teräs & Karoliina Pertamo: Hämärinkäinen sekä Kettu ja värit

 

Lastenromaaneja

Lasse Anrell & Anna-Karin Garhamn: Futisjunnut-sarja

Julian Clary & David Roberts: Me ponnekkat

Roald Dahl ja Quentin Blake: Matilta ja Iso kiltti jätti

Roddy Doyle & Brian Ajhar: Hihittäjähoito ja Rover pelastaa joulun

Julian Gough & Jim Field: Karhu ja kaniini -sarja (”Tässä sarjassa on hyviä vitsejä!” arvioivat sekä kuulijat että lukija.)

Magdalena Hai & Teemu Juhani: Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri (sekä muut Lukupalat-sarjan teokset, joita lapsi ja aikuinen voivat lukea vuorotellen.)

Hannele Huovi & Jukka Lemmetty: Urpo ja Turpo -sarja

Anders Jacobsson & Sören Olsson: Lasse -sarja

Tuula Kallioniemi ja Leena Lumme: Konsta-sarja

Anneli Kanto: Futistyttö-sarja

Rose Lagercrantz & Eva Eriksson: Dunne-sarja

Hannele Lampela & Ninka Reittu: Prinsessa Pikkiriikki -sarja

Astrid Lindgren: Minä olen Peppi Pitkätossu ja Eemelin kootut metkut

A. A. Milne: Nalle Puh

Sinikka Nopola & Tiina Nopola: Risto Räppääjä -sarja

Timo Parvela & Virpi Talvitie: Keinulauta-trilogia

Teija Rekola & Mervi Lindman: Eetu ja nokkelat neropatit

Chris Riddell: Ottilia-sarja

Veera Salmi & Emmi Jormalainen: Puluboi-sarja

Andy Stanton & David Tazzyman: Herra Gummi -sarja

Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira sekä Alas taikavirtaa

David Walliams & Quentin Blake: Poika ja mekko (sekä muut hänen teoksensa)

Martin Widmark: Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarja

 

Lasten tietokirjoja

Maja Säfström & Nina Tarvainen: Tärkeitä asioita eläimistä

(Enpä tiennyt itsekään ennen tätä kirjaa, että pukit pissaavat oman päänsä päälle tehdäkseen naaraisiin vaikutuksen tuoksullaan. Yök!)

Elina Lappalainen & Jussi Kaakinen: Nyt pelittää!

Reetta Niemelä & Sanna Pelliccioni: Nähdään majalla -sarja

Ovatko kaikki esineet olleet joskus märkiä? Ja 127 muuta kiperää kysymystä, joihin saadaan viisas vastaus (HS:n tiedetoimituksen juttusarja kirjaksi toimitettuna)

 

Lasten runoja

Ville Hytönen & Matti Pikkujämsä: Hipinäaasi apinahiisi

Jukka Itkonen & Matti Pikkujämsä: Hirvi irvistää (ja monet muut teokset)

Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Tippukivitapaus

 

Tietolähteenä olen käyttänyt Lukukeskuksen sivuja. Lisää hyviä lastenkirjavinkkejä löytyy kaikille avoimelta Facebookin Anna ja Elvis -sivustolta.

Samankaltaisia postauksia