Takaisin postauksiin

Kohtaamisia ja kuulumisia: kielen rikas maailma varhaiskasvatuksen arjessa

  • Susanna Kupias

Lapsen arvostus varhaiskasvatuksen arjessa näkyy kasvattajan läsnäolevana kuunteluna ja kannustuksena. Kun vuorovaikutus ja keskustelu on aitoa, kehittyvät lapsen puhe, kieli ja kommunikaatio. Kasvattaja toimii mallina ja mahdollistajana kielen rikkaaseen maailmaan.

Päiväkodissa vastaan juoksee iloisesti hymyilevä lapsi, halaa ja kysyy: ”Tuletko sinä tänään lukemaan?” Tänään on se päivä, mitä myös minä olen odottanut. Pääsen irtautumaan muista johtajan töistäni lukemaan lapsille varhaiskasvatusikäisille suunnattua kotimaista lastenkirjallisuutta.

Lapsen ajattelun ja ymmärtämisen taidot kehittyvät herättelemällä vuorovaikutuksellista keskustelua. Tähän tarvitaan varhaiskasvatuksessa elämyksellistä puheen, kielen ja kommunikaation hyödyntämistä, lapsen osallisuutta sekä sensitiivisyyttä. Yhdessä iloitaan ja kannustetaan sekä ollaan aidosti kiinnostuneita toisista lapsista ja aikuisista.

Varhaiskasvatuksen arjen pienissäkin kohtaamisissa kerrotaan kuulumisia ja kokemuksia. Yhdessä ihmetellään monia siinä hetkessä olevia merkityksellisiä aiheita, kuten ukin isoa kalasaalista, jännittävää metsäretkeä ja kuunnellaan tarkasti Miki-koiran seikkailuja.

Tarinat herättelevät mielikuvitusta ja ajattelua

On mielenkiintoista esittää kysymyksiä luetusta tekstistä; saduista, kertomuksista, tarinoista, arvoituksista ja loruista. Lapsi löytää kuulemastaan hänelle merkityksellisiä seikkoja, joita hän vertaa omiin tietoihin ja kokemuksiin.  Vastavuoroisesti lapsi esittää kysymyksiä toisille lapsille ja kasvattajalle. Lapsi oppii vähitellen aktiiviseksi kuuntelijaksi ja keskustelijaksi sekä tiedon etsijäksi. Lukuisia kertoja tietoa on etsitty kirjoista, sähköisistä materiaaleista. On myös rohkeasti tutkittu ja kokeiltu. Ollaan myös havaittu tiedon olevan muuttuvaa, aikaan ja paikkaan sidottua.

Arjen pienet, lasten suunnittelemat ja leikkiä hyödyntäen toteutetut esitykset rohkaisevat itseilmaisuun. Alussa lapsi piirtää ja leikkikirjoittaa näitä tarinoita. Joku lapsi pyytää kasvattajaa avukseen kirjaamaan tarinan tai esityksen tärkeimmät kohdat paperille. Talven aikana on päiväkodin yhdessä ryhmässä alkanut tanssiprojekti, missä tarina kehkeytyy lasten tarinoiden mukaan. Teemana on talven kääntyminen kevään kautta kesäksi. Mitä kaikkea ehtiikään tapahtua ja kokea ennen kuin kesä koittaa?

Lapsi tutustuu monipuolisesti kirjallisuuteen

Varhaiskasvatus mahdollistaa, että lapsi saa tutustua monipuolisesti kirjallisuuden lajeihin. Varhaiskasvatuksen kautta lapselle tarjotaan mahdollisuus kiinnostua kirjallisuudesta kokemuksellisesti lähikehityksen vyöhyke huomioiden, mutta myös samalla luodaan pohja tulevaisuuden tekijälle. Yleiskielen ohella kannustetaan käyttämään hersyvää huumoria ja rikasta, paikallista murretta.

Tänään on myös se päivä, jolloin kirjastoauto Willitys tulee viikoittaiselle käynnille päiväkodin parkkipaikalle. Ainolan ryhmän lapsilla näyttää olevan jo kova kiire temppuhuoneen touhujen jälkeen ehtiä palauttamaan jo moneen kertaan luetut kirjat ja lainaamaan uusia. Mitä jännää löydetään tällä kertaa?

Edistetään yhdessä kielen rikasta maailmaa varhaiskasvatuksessa! Tartutaan hetkeen!

 

 

 

Samankaltaisia postauksia