Takaisin postauksiin

Laadukas varhaiskasvatus takaa saumattoman koulupolun

  • Virpi Holmqvist Toimitusjohtaja

Laadukas varhaiskasvatus luo pohjan lapsen elinikäiselle oppimiselle ja vahvistaa valmiuksia koulutielle. Siihen jokaisella lapsella taustastaan riippumatta on oltava oikeus. HS uutisoi 25. lokakuuta norjalaisten Nina Drangen ja Tarjei Havnesin tutkimuksesta, joka osoittaa varhaiskasvatuksen vähentävän sosiaalista ja yhteiskunnallista eriarvoistumista.

Kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisten lasten osallistuminen varhaiskasvatukseen jää selvästi alle keskiarvon. Kaikkien lasten oppimisvalmiuksien varmistamiseksi varhaiskasvatuksen osallistumisaste on nostettava eurooppalaiselle tasolle ja siten pyrittävä takaamaan jokaiselle saumaton koulupolku. Esimerkiksi Drangen ja Havnesin tutkimuksen mukaan 1—2-vuotiaana aloitettu varhaiskasvatus edistää kielten ja matematiikan osaamista peruskoulussa.

Lasten oikeuksien päivänä on paikallaan pohtia miten teemme yhteiskunnastamme lapsimyönteisemmän. Uudistusten lähtökohtana tulee olla lapsen etu ja oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Kokeilu 5-vuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta on askel kohti sitä.

Lapsen oikeuksien päivänä,

Virpi Holmqvist
Toimitusjohtaja
Touhula-päiväkodit

Samankaltaisia postauksia