Takaisin postauksiin

Muumit opettavat lapsille englantia Touhulassa

  • Päivi Törmälä-Rantala Key Account Manager, Moomin Language School

EU-komissio suosittaa vähintään kahden vieraan kielen opettamista lapsille varhain. Touhulassa lapset oppivat englantia jo ennen kouluikää Moomin Language Schoolin avulla.  Lapsista opiskelu on hauskaa.

Kieltenopetusta pitäisi aikaistaa, sanoo hallitus. Samaa sanoo kasvatustieteen tohtori Heidi Harju-Luukkainen, joka on tutkinut varhaista kielen oppimista sekä tutkijana että opettajana. ”Mikä etu siitä olisikaan sekä yhteiskunnalle että yksilöille, jos lapset oppisivat jo varhaisessa vaiheessa alkeet muutamasta kielestä!” Varhainen kielenoppiminen luo vahvan pohjan monikielisyydelle, mutta se kehittää myös aivoja muilta osin ja parantaa itsetuntoa ja sosiaalisia taitoja. Monikielisten ihmisten aivot toimivat eri tavoin kuin yksikielisten. Muidenkin taitojen oppiminen tehostuu.

EU-maiden opetusministerit suosittavat vähintään kahden vieraan kielen opettamista lapsille varhain.

Meillä Suomessa ensimmäisen vieraan kielen opetus on tavallisesti aloitettu vasta kolmannella luokalla, mutta onneksi opetushallitus teki juuri päätöksen kielenopetuksen varhentamista ensimmäiselle luokalle. Varhainen kieltenoppiminen luo nimittäin pohjaa myöhemmälle oppimiselle ja lisää lasten kiinnostusta muita kieliä ja kulttuureita kohtaan. Ensimmäinen luokkakin on kuitenkin hieman liian myöhään. Paras aika oppia kieliä on tutkijoiden mukaan jo 3-7-vuoden iässä.

Lapset harjoittelevat englantia viisi minuuttia päivässä

Touhula on ollut edelläkävijä: siellä on päätetty tarjota varhaista kielenoppimista kaikille jo ennen kouluikää, päiväkodissa. Oppiminen ei tapahdu perinteisesti pulpettien ääressä, vaan digitaalisesti Moomin Language Schoolin pelillisten tehtävien parissa, tablettien ja iPadien avulla.

Moomin Language School on digitaalinen, pelinomainen sovellus englannin oppimiseen. Se on kieltenopettajien ja kasvatusasiantuntijoiden suunnittelema. Jokainen lapsi saa tehdä oppimistehtäviä viisi minuuttia päivässä. Siinä ajassa ehtii käydä läpi päivittäisen oppisisällön, mutta pienimmätkään eivät ehdi pitkästyä tai kuormittua liikaa. Tutkimusten mukaan pienissä paloissa opittu jää paremmin pitkäkestoiseen muistiin. Sovellus sopii lapsille 3-vuotiaasta lähtien, sillä lukutaitoa ei tarvita, ja hauskojen pelillisten tehtävien avulla lapsi oppii kieltä kuin huomaamattaan.

Kieli opitaan pelien ja hauskojen grafiikoiden avulla

Moomin Language Schoolissa teeman sanat esitellään viikon ensimmäisenä päivänä hauskojen grafiikoiden avulla. Lapsi kuulee sanat natiivin englanninkielisen ääntämänä ja voi harjoitella niiden ääntämistä. Oman lausumisen voi myös äänittää ja kuunnella. Tehtävätyypit vaihtelevat; on muistipelejä, palapelejä ja ”drag and drop”-harjoituksia. Kun lapsi etenee pidemmälle, fraasit ja virkkeet lisääntyvät ja monimutkaistuvat. Kielioppia, sijamuotoja, verbien eri muotoja ja adjektiiveja harjoitellaan monipuolisesti. Sanasto liittyy lapsen arkeen; opitaan huonekaluja, ruokatarvikkeita, luontosanoja ja myös esimerkiksi numeroita ja muotoja. Valmiita fraaseja ja sanoja opitaan vuoden aikana 500-1000.

Oppimistehtävät ovat hauskoja ja pelinomaisia

Lapsista oppiminen on hauskaa. He eivät huomaa oppivansa, vaan kokevat sovelluksen käytön pelaamisena. Moomin Language Schoolissa on oppimissisältö myös suomeksi. Touhulassa muun kieliset lapset oppivatkin sen avulla suomea. Se, mitä kieltä opitaan vieraana kielenä, ei ole olennaista. Vieraisiin kieliin tutustuminen nopeuttaa lasten kieltenoppimista ja samalla parantaa heidän äidinkielen taitojaan. Kielitaidon hankkiminen kannattaa aina.

Moomin Language School laajenee vähitellen

Touhulan ja Moomin Language Schoolin yhteistyö alkoi vuonna 2016. Palvelun käyttöä on lisätty portaittain ja laajennettu kohti pohjoista. Henkilökunta on suhtautunut positiivisesti, vaikka päiväkoteihin on samanaikaisesti tuotu paljon uutta, sekä varhaiskasvatussuunnitelman mukainen digiloikka että kieleen tutustuminen. Yhteistyömme jatkuu!

 

www.moominls.com

www.promentor.fi

 

Samankaltaisia postauksia