Takaisin postauksiin

Terveisiä Varkaudesta ja Savonlinnasta!

  • Virpi Holmqvist Toimitusjohtaja

Olen tänään kiertänyt Savon suunnalla ja tavannut paljon touhulalaisia, kuntapäättäjiä ja tietenkin myös ihania hoitolapsiamme. Savossa oli upea talvisää ja pienimmät olivat tänään villasukkaluistelleet (jäälle mennään oikeilla luistimilla perjantaina) ja isommat olivat käyneet lumikenkäretkellä. Huomenna Varkauden Aarrearkussa ja Touhula Varkaudessa lähdetään lomalennolle aurinkoon.

Me aikuiset olemme jokainen yhtä mieltä siitä, että laadukas ja elämyksellinen päiväkotiaika on äärimmäisen tärkeää lapsen kehitykselle. Olemme myös huolissamme alan työvoimapulasta ja siitä, kuinka vaikea on löytää sijaisia.

Tänään käydyt keskustelut olivat tärkeitä, avoimia ja positiivisia. Me aikuiset olemme jokainen yhtä mieltä siitä, että laadukas ja elämyksellinen päiväkotiaika on äärimmäisen tärkeää lapsen kehitykselle. Olemme myös huolissamme alan työvoimapulasta ja siitä, kuinka vaikea on löytää sijaisia.

Osa työntekijöistämme oli tietenkin huolissaan negatiivisista uutisista, jotka ovat käsitelleet meitä. Moni koki ne jopa epäoikeudenmukaisena. Me kaikki Touhulassa silti ymmärrämme, että median tärkeä tehtävä on nostaa esiin uutisia, ja ne ovat yleensä poikkeustilanteita. Tämän varjopuoli toki on se, että tavallinen sujuva ja iloinen arki jää pois otsikoista. Meidän tehtävämme taas on pitää yllä omaa arkeamme ja omaa tavoitettamme – onnellista lapsuutta – ja kertoa siitä perheille, kuntapäättäjille ja alan opiskelijoille. Omat touhulalaisemme tekevät upeaa työtä tämän tiimoilta.

Olen myös saanut muutaman tärkeän viestin epäkohdista, joihin meidän pitää puuttua. Kaikkiin en ole vielä ehtinyt vastata, mutta joka ikinen on asialistalla. Olemme nyt pohtimassa erilaisia ratkaisuja ja niiden toteutustapoja. Voisimmeko jotenkin viestiä ulos ajantasaisesti eri ryhmien lapsimäärää ja hoitajalukua? Entä miten tavoittaisimme alan vastavalmistuneet paremmin? Miten saamme vietyä laatujärjestelmämme kaikkiin 176 yksikköömme nopeammin?

Ilahduin suuresti, kun näin Satakunnan Kansan otsikon, jossa kerrottiin, että Porin Touhulassa lapsia hoidetaan suurella sydämellä. Tämä kevät tulee olemaan ratkaisujen löytämistä, keksimistä ja kokeilemista. Niitä me touhulalaiset viemme yhdessä eteenpäin.

Samankaltaisia postauksia