Espoo

Touhula Fallåker

Touhula Fallåker avattiin täysin uusiin ja lasta liikkumaan innostaviin tiloihin tammikuussa 2015.

Varaa tutustumiskäynti
Hae päivähoitopaikkaa

Toiminnassamme korostuu liikunta ja meillä lapset saavat vähintään kaksi tuntia reipasta liikunta päiväkotipäivän aikana niin sisällä kuin ulkonakin. Lastemme lempipuuhia ovat temppuradat, pallopelit, autoleikit ja kotileikit.

Retkeilemme lasten kanssa usein ja hyödynnämme päiväkodin arjessa lähiympäristön liikuntapaikkoja. Talvisin käymme luistelemassa Leppävaaran jäähallissa ja retkeilemme päiväkodin ympäristössä olevilla ulkoilureiteillä ympäri vuoden. Erityinen retkipaikkamme ovat vanhan myllyn rauniot ja sen viereinen pieni kioski, jolle voi pysähtyä syömään vaikka omia eväitä.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmätoiminnan tavoitteena on, että jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Luomme oppimisympäristön, jossa on mahdollisuus harjoitella vuorovaikutusta ja sosiaalisia taitoja. Pienryhmätoiminta tukee lapsen omatoimisuutta ja osallisuutta sekä leikkitaitoja. Kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä, vastata lapsen tarpeisiin ja ohjata tunnetaitoja.

Otathan yhteyttä suoraan ryhmään, jos sinulla on lapsen arkeen liittyvää asiaa, esimerkiksi:
• poissaolot päiväkodista ja hoitoaikamuutokset
• mahdollinen erityisruokavalio
• muutokset yhteystiedoissa.

Sijainti ja aukiolo

Touhula Fallåker

Fallåkerinrinne 2
02740 Espoo

Aukioloajat

Ma - pe klo 7:00-17:00
Mikäli lapsen päivähoidon tarve on yllä olevaa aukioloaikaa laajempi, keskustelettehan asiasta hakuvaiheessa päiväkodin johtajan kanssa.

Ajo-ohjeet

Näytä kartta

Ota yhteyttä

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

  • päivähoitopaikat
  • palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
  • päivähoitolaskuun liittyvät kysymykset
  • asiakaspalautteet toiminnan kehittämiseksi.
JO

Johanna Olli

Päiväkodin johtaja

050 463 3620
johanna.olli@touhula.fi

Arkisin klo 12:30-14:30

Palvelusopimukset

Kokopäivähoitopaikkojen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia päivähoitoratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia päivähoitopaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

  • Kokopäiväsopimus

  • Osaviikkosopimus

  • 20h / viikko

  • Tuntisopimus

  • Esiopetus ja päivähoito

  • Esiopetus

Hae päivähoitopaikkaa

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme päivähoitopaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus/hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa päivähoitopaikan heti.

Päivähoidon hinta muodostuu yksityisen hoidon tuesta, yksityisen hoidon tuen kuntalisästä sekä vanhempien maksamasta päivähoitomaksusta. Tulosidonnainen yksityisen hoidon tuen hoitolisä vähentää päivähoitomaksun määrää. Yksityisen hoidon tukea haetaan kelalta. Lisätietoja päiväkodin johtajalta.

Kumppanit ja kummit

Touhulassa kummi- ja kumppanitoiminnan ytimessä ovat aitous ja halu tehdä hyvää. Kummit toimivat paikallisesti ja päiväkotikohtaisesti sekä ovat esimerkillisiä roolimalleja lapsille. Yhteistyö kumppaneiden kanssa tuo vaihtelua päiväkodin arkeen ja vierailuilla sekä tapahtumissa lapset oppivat uutta kummien kanssa.