Joensuu

Touhula Marjala

Touhula Marjala avasi ovensa elokuussa 2015. Päiväkoti toimii uusissa sekä tilavissa tiloissa Aurinkotuulentiellä Joensuussa.

Varaa tutustumiskäynti
Hae päivähoitopaikkaa

Toiminnassamme painottuu liikunnan lisäksi lapsilähtöisyys. Meillä lapset liikkuvat monipuolisesti vähintään kaksi tuntia päiväkotipäivän aikana. Päiväkodissamme kiinnitetään huomiota arjen liikuntaan ja kannustamme lapsia kokeilemaan rajojaan turvallisella tavalla. Meillä siirtymät eri toimiin tehdään liikkuen ja kannustamme lapsia lajikokeiluihin sekä liikkumaan omaehtoisesti.

Päiväkodissamme kaikki tuntevat toisensa ja lapset voivat mennä toiseen ryhmään leikkimään eri ikäisten kavereiden kanssa. Henkilökuntamme on nuorta ja innokasta – yhteinen tavoitteemme on tehdä jokaisesta päivästä hyvä päivä lapselle.

Lastemme lempipuuhia ovat liikuntasalissa touhuaminen, renkaissa kiikkuminen ja köysillä kiipeäminen. Myös trampoliinilla hyppiminen on mukavaa puuhaa. Tällä hetkellä lapset ovat kiinnostuneita Pokemoneista ja siitä onkin syntynyt Pokemonhippa.

Päiväkodissamme retkeillään viikoittan ja usien retkemme suuntautuvat lähimetsään, leikkipaikalle tai vaikka vierailulle viereiselle päiväkodille. Päiväkodin vieressä on suuria kivenlohkareita, joita käymme välillä ihastelemassa.

Tutustu myös muihin Touhulan päiväkoteihin Joensuussa.

 

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmätoiminnan tavoitteena on, että jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Luomme oppimisympäristön, jossa on mahdollisuus harjoitella vuorovaikutusta ja sosiaalisia taitoja. Pienryhmätoiminta tukee lapsen omatoimisuutta ja osallisuutta sekä leikkitaitoja. Kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä, vastata lapsen tarpeisiin ja ohjata tunnetaitoja.

Otathan yhteyttä suoraan ryhmään, jos sinulla on lapsen arkeen liittyvää asiaa, esimerkiksi:
• poissaolot päiväkodista ja hoitoaikamuutokset
• mahdollinen erityisruokavalio
• muutokset yhteystiedoissa.

Sijainti ja aukiolo

Touhula Marjala

Aurinkotuulentie 15
80140 Joensuu

Aukioloajat

Ma - pe klo 7:00-17:00
Mikäli lapsen päivähoidon tarve on yllä olevaa aukioloaikaa laajempi, keskustelettehan asiasta hakuvaiheessa päiväkodin johtajan kanssa.

Ajo-ohjeet

Näytä kartta

Ota yhteyttä

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

  • päivähoitopaikat
  • palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
  • päivähoitolaskuun liittyvät kysymykset
  • asiakaspalautteet toiminnan kehittämiseksi.
KB

Katri Björn

Päiväkodin johtaja

050 570 6535
katri.bjorn@touhula.fi

Palvelusopimukset

Kokopäivähoitopaikkojen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia päivähoitoratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia päivähoitopaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

Kokopäivähoitopaikkojen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia päivähoitoratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia päivähoitopaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

  • Kokopäiväsopimus

  • Osaviikkosopimus

  • 20h / viikko

  • Tuntisopimus

  • Esiopetus ja päivähoito

  • Esiopetus

  • Sisaralennus

Hae päivähoitopaikkaa

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme päivähoitopaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus/hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa päivähoitopaikan heti.

Joensuun kaupungilla on käytössä yksityisen päivähoidon palveluraha ja perheiden asiakasmaksu on sama kuin kunnallisessa päivähoidossa. Perheen tulee hakea myös palvelurahaa Joensuun kaupungilta.

Palvelurahan asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, palveluntarve ja perheen tulot.

Kumppanit ja kummit

Touhulassa kummi- ja kumppanitoiminnan ytimessä ovat aitous ja halu tehdä hyvää. Kummit toimivat paikallisesti ja päiväkotikohtaisesti sekä ovat esimerkillisiä roolimalleja lapsille. Yhteistyö kumppaneiden kanssa tuo vaihtelua päiväkodin arkeen ja vierailuilla sekä tapahtumissa lapset oppivat uutta kummien kanssa.