Kirkkonummi

Touhula Veikkola

Päiväkodissa toimii kolme lapsiryhmää ja päiväkodin toiminnassa korostuu liikunta.

Hae päivähoitopaikkaa

Touhulan liikuntapäiväkoti on täynnä hyvää energiaa. Innostamme lapsia liikkumaan monipuolisesti ja luovasti pitkin päivää. Liikunta on läsnä kaikissa oppimisalueissa, ja päivittäin lapsi pääsee kokeilemaan omia rajojaan ja kokemaan onnistumisen elämyksiä liikunnallisessa ympäristössä. Lapset myös oppivat ilmaisemaan itseään liikunnan keinoin. Luontaiselle liikkumiselle ja leikille on aina aikaa ja tilaa, niin ulkona kuin sisällä. Liikuntapäiväkodeissa lapset liikkuvatkin vähintään kaksi tuntia päivän aikana. Liikuntapäiväkodistamme kasvaa iloisia ikiliikkujia, jotka ovat löytäneet liikunnan riemun sekä reippaat ja terveelliset elämäntavat.

Ilo on leikkiä, liikkua, keikkua ja kiikkua.

 

Touhula Veikkolan toiminta päättyy kesäkuun lopussa 2017. Tutustu muihin Touhula-päiväkoteihin Kirkkonummella: https://www.touhula.fi/kirkkonummi/.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmätoiminnan tavoitteena on, että jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Luomme oppimisympäristön, jossa on mahdollisuus harjoitella vuorovaikutusta ja sosiaalisia taitoja. Pienryhmätoiminta tukee lapsen omatoimisuutta ja osallisuutta sekä leikkitaitoja. Kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä, vastata lapsen tarpeisiin ja ohjata tunnetaitoja.

Otathan yhteyttä suoraan ryhmään, jos sinulla on lapsen arkeen liittyvää asiaa, esimerkiksi:
• poissaolot päiväkodista ja hoitoaikamuutokset
• mahdollinen erityisruokavalio
• muutokset yhteystiedoissa.

Sijainti ja aukiolo

Touhula Veikkola

Vanhatie 7-9
02880 Veikkola

Aukioloajat

Ma - pe klo 7:00-17:00
Mikäli lapsen päivähoidon tarve on yllä olevaa aukioloaikaa laajempi, keskustelettehan asiasta hakuvaiheessa päiväkodin johtajan kanssa.

Varaa tutustumiskäynti Ajo-ohjeet

Näytä kartta

Ota yhteyttä

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

  • päivähoitopaikat
  • palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
  • päivähoitolaskuun liittyvät kysymykset
  • asiakaspalautteet toiminnan kehittämiseksi.

Juha Seppälä

Päiväkodin johtaja

050 3246 769
juha.seppala@touhula.fi

Arkisin klo 12:00-14:00

Palvelusopimukset

Kokopäivähoitopaikkojen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia päivähoitoratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia päivähoitopaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

  • Kokopäiväsopimus

  • Osaviikkosopimus

  • 20h / viikko

  • Tuntisopimus

  • Esiopetus

  • Esiopetus ja päivähoito

Hae päivähoitopaikkaa

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme päivähoitopaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus/hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa päivähoitopaikan heti.

Vanhempien maksama päivähoitomaksu on ylimmillään sama kuin kunnallisessa päivähoidossa.

Hoitomaksumme koostuu vanhempien maksamasta päivähoitomaksusta, hoitorahasta, Kirkkonummi-lisästä ja mahdollisesta tulosidonnaisesta lisäosasta, jota perheen tulee hakea Kelalta (lomakkeet WH 1 ja WH 2). Kirkkonummi-lisää maksetaan kunnanvaltuuston päättämien periaatteiden mukaisesti.

Kumppanit ja kummit

Touhulassa kummi- ja kumppanitoiminnan ytimessä ovat aitous ja halu tehdä hyvää. Kummit toimivat paikallisesti ja päiväkotikohtaisesti sekä ovat esimerkillisiä roolimalleja lapsille. Yhteistyö kumppaneiden kanssa tuo vaihtelua päiväkodin arkeen ja vierailuilla sekä tapahtumissa lapset oppivat uutta kummien kanssa.