Laukaa

Touhula Aarrelaiva

Touhula Aarrelaiva on ankkuroitunut Laukaan kirkonkylälle. Sen vuonna 2006 rakennetun rungon uumeniin kätkeytyy monenlaisia seikkailuja.

Varaa tutustumiskäynti
Hae päivähoitopaikkaa

Aarrelaivan uumenissa seikkailevat Kultahiput, Rubiinit ja Timantit. Päiväkotimme sijainti mahdollistaa mainiot seikkailuympäristöt, joissa voimme tehdä monenlaisia seikkailuretkiä niin Peikkometsään kuin vaikka kirjastoonkin. Koulun liikuntasali ja urheilukenttä ovat lähellä, joissa voimme käydä taitojamme kartuttamassa. Välillä pakkaamme seikkailuillemme mukaan trangiat tai kasan polttopuita ja käymme itse valmistamassa ruokamme joko trangialla tai nuotiolla.

Seikkailupäivän aikana liikumme monella tavalla. Päivän aloitamme yhteisellä jumpalla. Sisätiloissa siirtymiin kiinnitämme myös huomiota ja ne pyrimme liikkumaan muutenkin kuin kävellen. Näin voimme monipuolistaa eri liikkumismuotoja. Aloitamme ulkoilut liikunnallisilla leikeillä. Seikkailujamme siivittää liikunnan lisäksi myös musiikki. Käymme säännöllisesti laulamassa vanhusten palvelutalolla ja välillä muuallakin.

Seikkalijoidemme lempipuuhua ovat temppuradat, erilaiset pallopelit ja leikit. Leikeistä legot ja erilaiset rakenteluleikit ovat suuressa suosiossa, kuitenkaan unohtamatta autoja ja barbeja.

Toimintakauden aikana järjestämme erilaisia teemapäiviä kuten hullut päivät, nurinkurinpäivä ja hämäränhyssyt. Myös Aarrelaivan pilkkikisat olivat erittäin mukava tapahtuma. Järjestämme ajoittain koko perheiden yhteisiä aamupaloja sekä muuta osallistavaa toimintaa kuten yhteisiä liikuntatehtäviä pihalla.  Syksyisin vietämme metsäpäiväkotia, jolloin seikkailemme muutaman päivän pelkästään ulkosalla, siellä myös nukkuen ja syöden.

Toiminnassamme jokainen lapsi on aarre ja lapsen yksilöllinen huomioiminen on äärimmäisen tärkeää. Myös huumori ja hassuttelu ovat tapamme toimia!

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmätoiminnan tavoitteena on, että jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Luomme oppimisympäristön, jossa on mahdollisuus harjoitella vuorovaikutusta ja sosiaalisia taitoja. Pienryhmätoiminta tukee lapsen omatoimisuutta ja osallisuutta sekä leikkitaitoja. Kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä, vastata lapsen tarpeisiin ja ohjata tunnetaitoja.

Otathan yhteyttä suoraan ryhmään, jos sinulla on lapsen arkeen liittyvää asiaa, esimerkiksi:
• poissaolot päiväkodista ja hoitoaikamuutokset
• mahdollinen erityisruokavalio
• muutokset yhteystiedoissa.

Sijainti ja aukiolo

Touhula Aarrelaiva

Vuokaari 5 B
41430 Laukaa

Aukioloajat

Ma - pe klo 7:00-17:00
Mikäli lapsen päivähoidon tarve on yllä olevaa aukioloaikaa laajempi, keskustelettehan asiasta hakuvaiheessa päiväkodin johtajan kanssa.

Ajo-ohjeet

Näytä kartta

Ota yhteyttä

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

  • päivähoitopaikat
  • palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
  • päivähoitolaskuun liittyvät kysymykset
  • asiakaspalautteet toiminnan kehittämiseksi.
SL

Samuli Liekkinen

Päiväkodin johtaja

045 125 8409
samuli.liekkinen@touhula.fi

Arkisin klo 12:00-14:00

Palvelusopimukset

Kokopäivähoitopaikkojen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia päivähoitoratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia päivähoitopaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

  • Kokopäiväsopimus

  • Osapäivähoito

  • Kokopäivähoito 10 pv/kk

  • Kokopäivähoito 15 pv/kk

  • Esiopetus

  • Esiopetus + kokopäivähoito 10 pv/kk

  • Esiopetus ja päivähoito 15 pv/kk

  • Sisaralennus

Hae päivähoitopaikkaa

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme päivähoitopaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus/hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa päivähoitopaikan heti.

Laukaassa on käytössä palveluraha, jota haetaan Laukaan kunnalta (paperisella lomakkeella).

Kumppanit ja kummit

Touhulassa kummi- ja kumppanitoiminnan ytimessä ovat aitous ja halu tehdä hyvää. Kummit toimivat paikallisesti ja päiväkotikohtaisesti sekä ovat esimerkillisiä roolimalleja lapsille. Yhteistyö kumppaneiden kanssa tuo vaihtelua päiväkodin arkeen ja vierailuilla sekä tapahtumissa lapset oppivat uutta kummien kanssa.