Loimaa

Touhula Alastaro

Touhula Alastaro avasi ovensa täysin uusissa ja avarissa tiloissa elokuussa 2015 Loimaalla. Päiväkodissa lapset liikkuvat monipuolisesti niin sisällä kuin ulkonakin. Alastarolla lapset touhuavat kolmessa lapsiryhmässä.

Varaa tutustumiskäynti
Hae päivähoitopaikkaa

Päiväkotimme toiminnassa painottuvat liikunta ja lapsilähtöisyys. Päiväkodissamme lapset harjoittelevat asioita liikunnan kautta, esimerkiksi esikoulussa kirjaimia ja numeroita opitaan liikkumalla. Meillä lapset liikkuvat vähintään kaksi tuntia aktiivisesti päiväkotipäivän aikana. Lapsillamme on käytössään liikuntavälineitä koko päivän ajan.

Lastemme lempipuuhia ovat jumppasalin renkailla temppuilu, kiipeilyseinällä kiipeily sekä pallopelit kuten sähly ja jalkapallo, pihaleikit sekä leikit metsässä. Päiväkodin pihalla on pieni kukkula, jota käytämme muun muassa pulkkamäkenä, hiihdossa sekä erilaisten liikkumismuotojen harjoittelualustana. Lapset keksivät itsekin pihalla leikkejä ja puuhia, lisäksi meillä on erinomaiset välineet toimintaympäristön muokkaamiseen ja lasten liikkumisen motivoimiseen.

Päiväkodissamme retkeillään viikoittain. Käytössämme ovat monipuoliset lähiliikuntapaikat ja meillä on lyhyt matka metsään, pururadalle, urheilukentälle, liikuntahalliin ja kirjastoon sekä talvella luistelukentälle. Käymme myös liikuntahallilla joka viikko.

Päiväkodissamme järjestetään kuukauden viimeisellä viikolla vanhemmille aamukahvit sekä perheliikuntatapahtuman. Järjestämme kalenterijuhlien lisäksi myös tapahtumia äideille, isille ja isovanhemmille. Päiväkotimme on mukana valtakunnallisissa liikuntatapahtumissa kuten Ilo kasvaa liikkuen-ohjelmassa sekä Nuoren Suomen varpaat vauhtiin-haasteessa.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmätoiminnan tavoitteena on, että jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Luomme oppimisympäristön, jossa on mahdollisuus harjoitella vuorovaikutusta ja sosiaalisia taitoja. Pienryhmätoiminta tukee lapsen omatoimisuutta ja osallisuutta sekä leikkitaitoja. Kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä, vastata lapsen tarpeisiin ja ohjata tunnetaitoja.

Otathan yhteyttä suoraan ryhmään, jos sinulla on lapsen arkeen liittyvää asiaa, esimerkiksi:
• poissaolot päiväkodista ja hoitoaikamuutokset
• mahdollinen erityisruokavalio
• muutokset yhteystiedoissa.

Sijainti ja aukiolo

Touhula Alastaro

Vahvalantie 3
32440 Alastaro

Aukioloajat

Ma-pe klo 6:30-17:00
Mikäli lapsen päivähoidon tarve on yllä olevaa aukioloaikaa laajempi, keskustelettehan asiasta hakuvaiheessa päiväkodin johtajan kanssa.

Ajo-ohjeet

Näytä kartta

Ota yhteyttä

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

  • päivähoitopaikat
  • palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
  • päivähoitolaskuun liittyvät kysymykset
  • asiakaspalautteet toiminnan kehittämiseksi.
JP

Juulia Palonen

Päiväkodin johtaja

046 923 1146
juulia.palonen@touhula.fi

Arkisin klo 12:00-14:00

Palvelusopimukset

Kokopäivähoitopaikkojen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia päivähoitoratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia päivähoitopaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

  • Kokopäiväsopimus

  • Osaviikkosopimus

  • 20h / viikko

  • Tuntisopimus

  • Esiopetus

  • Esiopetus ja päivähoito

Hae päivähoitopaikkaa

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme päivähoitopaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus/hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa päivähoitopaikan heti.

Päivähoitomaksu on sama kuin kunnallisessa päivähoidossa ja päivähoitopaikkaa haetaan Loimaan kaupungilta.

Kumppanit ja kummit

Touhulassa kummi- ja kumppanitoiminnan ytimessä ovat aitous ja halu tehdä hyvää. Kummit toimivat paikallisesti ja päiväkotikohtaisesti sekä ovat esimerkillisiä roolimalleja lapsille. Yhteistyö kumppaneiden kanssa tuo vaihtelua päiväkodin arkeen ja vierailuilla sekä tapahtumissa lapset oppivat uutta kummien kanssa.