Oulu

Touhula Lipporanta

Touhula Lipporanta sijaitsee Tuiran Lipporannassa. Päiväkodin piha on vihreää nurmialuetta ja ympäristö Terva Oulun upeaa merimaisemaa.

Uutta Touhula Lipporannan päiväkotia rakennetaan kivenheiton päähän osoitteeseen Koskitie 1. Uusi päiväkoti tulee sijaitsemaan uudella asuinalueella Lipporannassa kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa ja toiminta siirtyy uusiin päiväkotitiloihin tammikuussa 2018.

Varaa tutustumiskäynti
Hae päivähoitopaikkaa

Päiväkotimme toiminnassa painottuvat liikunta ja musiikki. Liikunta näkyy toiminnassamme monipuolisesti ja päiväkotimme ohjatut tuokiot ovat pääosin liikunnallisia. Esimerkiksi musiikkituokioilla harjoittelemme soittimien käsittelyn lisäksi kehonhallintaa musiikin tahdissa liikkuen. Kerran viikossa meidät voi nähdä retkeilemässä Tukkisaaressa, Lipporannassa tai läheisessä puistossa.

Touhula Lipporanta on mukana Olympiakomitean Ilo Kasvaa Liikkuen -ohjelmassa, jonka avulla saamme loistavia vinkkejä lasten päivittäisen liikunnan lisäämiseen. Päiväkotimme lasten lempipuuhia ovat sählynpeluu, voimistelurenkailla temppuilu, laulaminen, hyppely, kiipeily, retkeily, Fröbelin palikoiden tahdissa tanssiminen ja erilaisten työkoneiden ihastelu ikkunasta.

Päiväkodillamme vietetään keväisin isovanhempien päivää sekä isät ja äidit muistetaan isän- ja äitienpäivänä. Järjestämme vähintään kerran vuodessa pihaseikkailun koko perheelle yhteistyössä Olympiakomitean kanssa.

Tutustu myös muihin Touhulan päiväkoteihin Oulussa.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmätoiminnan tavoitteena on, että jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Luomme oppimisympäristön, jossa on mahdollisuus harjoitella vuorovaikutusta ja sosiaalisia taitoja. Pienryhmätoiminta tukee lapsen omatoimisuutta ja osallisuutta sekä leikkitaitoja. Kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä, vastata lapsen tarpeisiin ja ohjata tunnetaitoja.

Otathan yhteyttä suoraan ryhmään, jos sinulla on lapsen arkeen liittyvää asiaa, esimerkiksi:
• poissaolot päiväkodista ja hoitoaikamuutokset
• mahdollinen erityisruokavalio
• muutokset yhteystiedoissa.

Sijainti ja aukiolo

Touhula Lipporanta

Koskitie 2
90500 Oulu

Aukioloajat

Ma - pe klo 6:30-17:00

Ajo-ohjeet

Näytä kartta

Ota yhteyttä

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

  • päivähoitopaikat
  • palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
  • päivähoitolaskuun liittyvät kysymykset
  • asiakaspalautteet toiminnan kehittämiseksi.
KP

Kirsi Puttonen

Päiväkodin johtaja

044 766 7718
kirsi.puttonen@touhula.fi

Palvelusopimukset

Kokopäivähoitopaikkojen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia päivähoitoratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia päivähoitopaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

  • Kokopäiväsopimus

  • Osapäivähoito

    15 pv/kk

  • 20h / viikko

    4 h/pv

    2,5 pv/kk

  • Esiopetus

  • Esiopetus ja päivähoito 15 pv/kk

  • Esiopetus ja päivähoito

  • Sisaralennus

Hae päivähoitopaikkaa

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme päivähoitopaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus/hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa päivähoitopaikan heti.

Päiväkodissamme on käytössä Oulun kaupungin palveluseteli ja sisaralennus sekä tulojen mukaan määräytyvä päivähoitomaksu. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Oulun kaupungin asiakasmaksuyksikköön.

Kumppanit ja kummit

Touhulassa kummi- ja kumppanitoiminnan ytimessä ovat aitous ja halu tehdä hyvää. Kummit toimivat paikallisesti ja päiväkotikohtaisesti sekä ovat esimerkillisiä roolimalleja lapsille. Yhteistyö kumppaneiden kanssa tuo vaihtelua päiväkodin arkeen ja vierailuilla sekä tapahtumissa lapset oppivat uutta kummien kanssa.