Ii

Touhula Metsätähti

Touhula Metsätähden toiminnassa painottuu liikunta ja luonto. Päivähoidon lisäksi tarjolla on myös esiopetusta.

Hae päivähoitopaikkaa

Touhula Metsätähti sijaitsee Alarannalla, Sortteeritiellä. Päiväkoti sijaitsee rauhallisella paikalla metsän ympäröimänä ja kuitenkin erilaisten virikemahdollisuuksien välittömässä läheisyydessä. Haluamme luoda lapsille rauhallisen, mutta myös virikkeellisen kasvuympäristön.

Päiväkodin toiminnassa painottuvat luonnonläheinen kasvatus ja liikunta. Metsätähdestä löytyy Metsämörri-koulutuksen käyneitä ohjaajia, ja teemmekin päiväkodin ympäristössä Metsämörri-retkiä viikottain. Ohjattua liikuntaa meillä on ohjelmassa päivittäin.

Normaalit kodinaskareet kuuluvat myös keskeisesti päivittäiseen kasvatukseen. Lapsien kanssa leivotaan, siivotaan ja askarrellaan. Pihalla on kesäisin kasvimaa, jota hoidetaan yhdessä.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmätoiminnan tavoitteena on, että jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Luomme oppimisympäristön, jossa on mahdollisuus harjoitella vuorovaikutusta ja sosiaalisia taitoja. Pienryhmätoiminta tukee lapsen omatoimisuutta ja osallisuutta sekä leikkitaitoja. Kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä, vastata lapsen tarpeisiin ja ohjata tunnetaitoja.

Otathan yhteyttä suoraan ryhmään, jos sinulla on lapsen arkeen liittyvää asiaa, esimerkiksi:
• poissaolot päiväkodista ja hoitoaikamuutokset
• mahdollinen erityisruokavalio
• muutokset yhteystiedoissa.

  • Ahomansikat (1-3-vuotiaat)

  • Kielot (4-6-vuotiaat)

Sijainti ja aukiolo

Touhula Metsätähti

Sortteeritie 14
91100 Ii

Aukioloajat

Ma–pe klo 6:30–17:00

Mikäli lapsen päivähoidon tarve on yllä olevaa aukioloaikaa laajempi, keskustelettehan asiasta hakuvaiheessa päiväkodin johtajan kanssa.

Varaa tutustumiskäynti Ajo-ohjeet

Näytä kartta

Ota yhteyttä

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

  • päivähoitopaikat
  • palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
  • päivähoitolaskuun liittyvät kysymykset
  • asiakaspalautteet toiminnan kehittämiseksi.
TA

Tuija Alikoski

Päiväkodin johtaja

045 128 3722
tuija.alikoski@touhula.fi

Palvelusopimukset

Kokopäivähoitopaikkojen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia päivähoitoratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia päivähoitopaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

Päivähoitomaksu määräytyy perheen bruttotulojen perusteella, ja kokopäivähoidossa olevan lapsen hoitomaksu on enintään 298 €/kk.

Päiväkodissa on käytössä sisaralennus. Lisätietoja saat päiväkodin johtajalta.

  • Kokopäiväsopimus

  • Osaviikkosopimus

    • 0 – 80 tuntia/kk
    • 81 – 105 tuntia/kk
    • 106 – 120 tuntia/kk
    • 121 – 150 tuntia/kk

  • Esiopetus

  • Esiopetus + tuntisopimus

    • alle 60 tuntia/kk
    • 61-105 tuntia/kk
    • yli 106 tuntia/kk

  • Sisaralennus

Hae päivähoitopaikkaa

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme päivähoitopaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus / hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa päivähoitopaikan heti.

Kumppanit ja kummit

Touhulassa kummi- ja kumppanitoiminnan ytimessä ovat aitous ja halu tehdä hyvää. Kummit toimivat paikallisesti ja päiväkotikohtaisesti sekä ovat esimerkillisiä roolimalleja lapsille. Yhteistyö kumppaneiden kanssa tuo vaihtelua päiväkodin arkeen ja vierailuilla sekä tapahtumissa lapset oppivat uutta kummien kanssa.