Päiväkodit Salossa

Touhula-päiväkodit Salossa

Salossa sijaitsee yksi Touhula-päiväkoti, joka keskittyy toiminnassaan liikuntateemaan. 

Liikuntapäiväkodit

Touhulan liikuntapäiväkodeissa arki on aktiivista ja täynnä erilaisia mahdollisuuksia omien rajojen kokeilemiseen sekä onnistumiseen liikunnan parissa. Liikuntapäiväkotien avarat, muunneltavat tilat tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet erilaisiin liikunnallisiin aktiviteetteihin, kuten leikkeihin ja pallopeleihin. Touhulan päiväkodeissa lasten luontaiselle liikkumiselle on aina tilaa niin sisällä kuin ulkona, ja lapset liikkuvatkin monipuolisesti vähintään kaksi tuntia päiväkotipäivän aikana. 

  • Touhula Salo

    Touhula Salo on liikuntapäiväkoti, joka sijaitsee Enolan alueella. Hyvien kulkuyhteyksien päässä toimiva päiväkoti on avattu elokuussa 2017. Liikunta on suuressa osassa päiväkodin arjessa, ja päiväkodissa järjestetään esimerkiksi koko talon liikunta-aamupäiviä, jolloin kaikki päiväkodin lapsiryhmät kokoontuvat yhteen jumppaamaan. Touhula Salon monipuolinen, liikunnallinen välineistö on koko ajan lasten saatavilla. Päivittäisen, päiväkodin piha-alueella tapahtuvan ulkoilun lisäksi lapset käyvät viikoittain retkillä metsissä sekä esimerkiksi lähialueen leikkipuistoissa. Lisää tietoa saat päiväkodin johtajalta, jonka yhteystiedot löydät päiväkodin omilta sivuilta.

Varhaiskasvatukseen hakeminen

Touhulan päiväkodeista voit hakea päiväkotipaikkaa milloin vain. Paikan hakeminen onnistuu helposti ja nopeasti verkossa täytettävän lomakkeen avulla. Useimmissa tapauksissa päiväkotipaikan varmistaminen sekä hoidon aloittaminen on mahdollista hyvinkin nopealla aikataululla. Varhaiskasvatuspaikasta jätetyn hakemuksen jälkeen päiväkodista ollaan perheeseen yhteydessä viikon sisällä hakemuksen vastaanottamisesta. Verkossa tehtävän hakemuksen lisäksi varhaiskasvatuspaikkaa hakiessasi voit olla myös suoraan yhteydessä päiväkodin johtajaan, joka auttaa sinua mielellään myös esimerkiksi palvelusetelin hakemiseen liittyvissä kysymyksissä.

Salon kaupungin palveluseteli

Salon kaupunki myöntää yksityistä päivähoitopaikkaa hakeville perheille tueksi palvelusetelin. Palvelusetelin arvoon vaikuttavat lapsen ikä, palvelun tarve, perheen koko sekä bruttotulot.  Palvelusetelin jälkeen perheelle Touhulan asiakasmaksun maksuosuus on keskimäärin kunnallisen varhaiskasvatuksen maksimihinnan tasolla. Palvelusetelin hakeminen Salon kaupungilta onnistuu helposti kaupungin sähköisellä hakemuksella. Mahdollisissa varhaiskasvatuspaikan tai palvelusetelin hakemiseen liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä myös Touhula-päiväkodin johtajaan, joka ohjeistaa sinua mielellään.

Tietoa Touhulasta

Touhulassa lapsi voi turvallisesti tutkia maailmaa sekä iloita oppimastaan yhdessä ystävien ja tuttujen aikuisten kanssa. Kukin Touhula-päiväkoti keskittyy teemaan, joka näkyy päiväkodin jokapäiväisessä toiminnassa. Päiväkotien arjessa tuetaan lasten luontaista uteliaisuutta ja tarjotaan monipuoliset mahdollisuudet ikätason mukaiseen oppimiseen sekä turvalliseen kehitykseen. Touhula-päiväkotien arjessa näkyy myös vastuullisuus, sillä Touhuloissa sitoudutaan sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävään kehitykseen.