Uutiset

Kehitysmahdollisuudet motivoivat palvelupäällikkö Riikka Mannista

04.12.2018

Asianajaja, opettaja tai poliisi. 

Ne olivat Riikka Mannisen jatko-opintovaihtoehdot lukion lopussa. Lukion jälkeen Manninen työskenteli muun muassa hampurilaisravintolassa, tehtaassa kasaamassa rekkoja ja päiväkodissa apulaisena. Lopulta hän hakeutui Oulun yliopistoon opiskelemaan varhaiskasvatusta. 

Manninen valmistui vuonna 2012 ja varsin nopeasti hän työllistyi Vekara-päiväkoteihin lastentarhanopettajaksi. Riikka oli kuullut päiväkotiperheestä hyvää ja Vekaroiden tehtävässä kiinnosti erityisesti uuden päiväkodin laajennus ja kasvun mukana tuomat mahdollisuudet. 

Mahdollisuuksia tulikin pian, sillä jo puolen vuoden kuluttua hän sai apulaisjohtajan lisävastuun. Oltuaan uudessa roolissa vasta kaksi kuukautta, Mannista rohkaistiin hakemaan päiväkodin johtajan paikkaa naapuripaikkakunnasta. Se paikka ei auennut, mutta pian Riikalle tarjottiin Vekara-päiväkodin johtajan tehtävää pääkaupunkiseudulta. 

Manninen sai opettavaisen ja haasteellisen työn Vantaalta, sillä aloittavana päiväkodin johtajana hän pääsi avaamaan uutta päiväkotia ja samalla tekemään tiivistä kuntayhteistyötä. 

Pienin on tärkein myös kasvuyrityksessä 

Vuonna 2016 Vekara-päiväkodit liittyivät osaksi Touhulan päiväkotiperhettä. Sitoutuneelle vekaralaiselle muutos ei ollut helppo pala pureskeltavaksi. Riikalla oli ennakkoluuloja Touhulaa kohtaan: voimakkaasti kasvava varhaiskasvatusorganisaatio tuntui aluksi vieraalta. Samalla Riikka mietti, johdetaanko yritystä riittävän pehmeillä arvoilla. 

Parin nukutun yön jälkeen hän päätti kuitenkin unohtaa ennakkoluulonsa ja lähteä mukaan Touhulan tarinaan. Jälkikäteen päätös ei ole harmittanut: Riikka on saanut huomata, että laatua tehdään myös lukuja hyödyntäen. Vahvalla tiedolla johtamisella ja monipuolisella ammattitaidolla luodaan toimintaympäristö, jolla tuotetaan parasta varhaiskasvatusta. 

– Koen, etten tullut töihin siihen Touhulaan, josta ennakkoluuloni olivat, vaan uudistuvaan ja rautaisella ammattitaidolla varustettuun Touhulaan, jossa tapahtuu tälläkin hetkellä huikeaa kehitystä. Ja mikä tärkeintä, pienin on tärkein myös meidän Touhulassa. 

Vastuu motivoi 

Tällä hetkellä 34-vuotias Riikka Manninen työskentelee palvelupäällikkönä Touhula-päiväkodeissa vastaten Länsi-Suomen päiväkotien pedagogiikkatyöstä. Nuoresta iästään huolimatta Riikan ura on ollut monipuolinen ja tapahtumarikas. Riikka kuvaileekin, että hän haluaa olla muutoksessa, kehittää ja olla edelläkävijänä alallaan. 

– Minua on vetänyt ja pitänyt yksityisellä varhaiskasvatusalalla se, että minun ammattitaitoani ja monipuolista osaamistani arvostetaan ja näen urallani kehittymismahdollisuuksia edelleen. Oma työpanos on aina ollut tärkeä ja merkityksellinen – vastuuta on saanut juuri niin paljon, kuin on halunnut, ja ollut valmis ottamaan vastaan. Olen persoonana dynaaminen ja eteenpäin menevä, joten tarvitsen jatkuvasti kehittyvän työn ja työkulttuurin, jossa ei ikinä koeta olevan valmiita. 

Riikka on saavuttanut alle kymmenen vuoden urallaan hurjan paljon. Minkälaisia vinkkejä hän antaisi muille alaansa intohimoisesti suhtautuville kasvattajille? 

– Lähtekää rohkeasti kokeilemaan uutta, tutustukaa vaihtoehtoihin ja uskaltakaa. Pyytäkää ja ottakaa vastuuta, ennen kaikkea omasta työstä, mutta myös tiimivastaavana koko tiimin pedagogisista toimintamalleista. Jos löytyy aktiivisuutta ja rohkeutta tarttua haasteisin, löytyy varmasti haasteita, joihin voi tarttua, Manninen sanoo. 

Entä lukion lopussa haaveiltu poliisin tai lakimiehen ura?  

– Lastentarhanopettajana pääsee soveltamaan niitäkin: lakien ja määräysten soveltamista sekä turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden turvaamista, Riikka toteaa.