Uutiset

Kesätyö antaa nuorelle mahdollisuuden tutustua eri ammatteihin

02.05.2018

Touhulan pääkonttorille Ouluun saapuu kohteliaasti ja reippaasti itsensä esittelevä nuori nainen, joka on lupautunut haastateltavaksi Touhulan tulevana kesätyöntekijänä. Koulussa on hyppytunti, joten tapaaminen keskellä päivää onnistui vaivatta, koska koulu on lähellä pääkonttoriamme. Hän on 16-vuotias Josefiina Kouva, yksi Touhulaan jo valituista kesätyöntekijöistä.

Oulun Lyseon lukion 1. vuotta viimeistelevä Josefiina on saanut kesätyöpaikan Metsokankaalla sijaitsevasta Touhula PikkuVekarasta. Josefiina vakuutti päiväkodin johtajan oma-aloitteisella, aktiivisella ja motivoituneella asenteellaan. Aikaisempaa työkokemusta on kertynyt viime kesänä kahvilasta, jossa hän työskenteli kesätyösetelillä. Tänä vuonna Josefiinalla oli selkeä tavoite päästä kesätöihin päiväkotiin. Lasten kanssa touhuaminen tuntuu mieluisalta ja hän uskoo työn olevan monipuolista. Josefiina on tottunut hoitamaan ja leikittämään nuorempia serkkujaan ja sisaruksiaan, joten lastenhoito ei ole vierasta. Eri aloihin tutustuminen on ajankohtaisen tärkeää, sillä tulevina vuosina Josefiinalla on edessään isot päätökset jatko-opiskelupaikan valinnassa. Varhaiskasvatusala on Josefiinalle yksi varteenotettava vaihtoehto, koska työ on merkityksellistä ja toiminta lasten kanssa mieluista.

Tuleva kesätyö ei suoranaisesti jännitä, koska Josefiina uskoo selviytyvänsä kesätyöstä hyvin. Josefiina toivoo, että työ olisi monipuolista ja hän pääsisi tutustumaan ammattiin kesätyön kautta. Hän toivoo, että saisi vastuuta ja luottamuksen päiväkodin henkilöstöltä, mutta ymmärtää, että kesätyöntekijä ei voi olla vastuullinen kasvattaja. Josefiina tiedostaa, että kesätyö päiväkodissa vaatii uskallusta ja jämäkkyyttä lasten kanssa työskennellessä.

Josefiinan kahden viikon kesätyö ajoittuu kesäkuun alkuun ja päättyy juhannuksena. Heinäkuussa Touhulan päiväkodit toimivat supistetusti, minkä vuoksi kesätyöt ajoittuvat pääsääntöisesti kesäkuulle. Kesäkuu on Josefiinallekin optimaalisin ajankohta, koska heinäkuussa hän saa keskittyä lomailuun. Kesätyörahoillaan Josefiina aikoo reissata ja käydä festareilla. Perheen kanssa on suunniteltu reissu Tukholmaan ja Pohjois-Norjaan. Kavereiden kanssa hän aikoo käydä Qstockissa sekä Weekend-festivaaleilla Helsingissä.

Touhula tarjoaa 100 nuorelle kesätyöpaikan. Osa Touhulan päiväkodeista on jo valinnut kesätyöntekijän, mutta vielä on mahdollista hakea Touhulan päiväkoteihin kesätöihin. Nuorella on oltava oman kuntansa tai kaupunkinsa kesätyöseteli. Mikä on Josefiinan neuvo muille nuorille kesätyöpaikan hakemiseen? ”Ei välttämättä kannata ajatella, että on vain yksi työ mielessä, mihin haluaa ja on pakko päästä. Pitää varautua siihen, että työn hakemiseen pitää tehdä paljon töitä. Kaikista tärkein on se, että ei vain hae töitä netissä löytyvistä valmiista listoista, vaan etsii omatoimisesti työmahdollisuuksia niistä yrityksistä, mitkä itseä kiinnostaa.”

 

Voit jättää kesätyöhakemuksen täältä.